Rento meininki on meille tärkeintä. Toivomme kaikilta kävijöiltämme vastuullisuutta, jotta harjoittelu olisi turvallista ja toiminta salilla mahdollisimman sujuvaa ja selkeää. Tahdomme, että kaikki viihtyvät.
Varustus: rennon liikunnalliset vaatteet, sisäkäyttöön tarkoitetut jalkineet. Jos sopivia jalkineita ei ole, henkilökunta voi evätä pääsyn saliin.
Jokaisen osallistujan on kuunneltava ja noudatettava henkilökunnan ohjeita ja neuvoja. Osallistujan on noudatettava asiaankuuluvaa varovaisuutta ja kaikenlaista riskinottoa tulee välttää. Loukkaantuneena tai sairaana ei tule harjoitella.
Jokainen on itse vastuussa omista tavaroistaan, kuten repuista, juomapulloista ja vaatteista yms.
Mikäli osallistuja toistuvasti ja kehotuksista huolimatta jättää noudattamatta edellä lueteltuja sääntöjä tai muuten huolimattomalla tai lajiin sopimattomalla käytöksellä aiheuttaa riskitilanteita, voidaan hänet poistaa tilasta ilman korvausta.
Henkilökunta huolehtii osallistujien turvallisuudesta parhaan kykynsä mukaan. Lähtökohtaisesti kaikki osallistujat kuitenkin harjoittelevat omalla vastuullaan. Noudattamalla alla lueteltuja sääntöjä, pyritään välttämään loukkaantumiset ja takaamaan sujuva ja mukava harjoittelu.
Ohjelmissamme on aina voimassaoleva toiminnan vastuuvakuutus. Henkilökohtaisista vapaa-ajan vakuutuksista osallistuja vastaa itse.
Parkourkeskuksen yleiset säännöt:
1. Älä hyppää pää edellä.
2. Älä hyppää, ellet ole ensin tarkistanut alastuloa.
3. Kun kiipeät ylös, kiipeä vähän matkaa alaspäin ennen kuin hyppäät alas.
4. Älä häiritse muiden harjoittelua. Salissa liikkuessa, katso ettet jää kenenkään alle tai hyppää itse kenenkään päälle.
5. Hippa- ja piiloleikit edellisessä kohdassa mainituista syistä kielletty.
TIEDOSTAN, ETTÄ
Osallistun parkouriin, kiipeilyyn ja toiminnalliseen harjoitteluun vapaaehtoisesti. Minua on informoitu toimintaan sisältyvistä riskeistä etukäteen ja tiedostan toimintaan liittyvät riskit. Olen kykenevä harkitsemaan oman osallistumiseni edellytyksen terveyteni ja taitojeni kannalta. Olen tietoinen siitä, että toiminta on sen luonteinen, että siihen sisältyy tapaturman, loukkaantumisen tai pahimmassa tapauksessa kuoleman riski.
Olen ennakkoon saanut tiedon, että asiakkaana vastaan itse matka- ja tapaturmavakuutuksestani. Vapaa-ajanvakuutus ei yleensä korvaa kiipeilyssä tai parkourissa tapahtuvia vahinkoja.
JOTTA KAIKILLA OLISI MUKAVA HARJOITELLA SALISSA NOUDATAN MYÖS NÄITÄ SÄÄNTÖJÄ:
Alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena salille ehdottomasti pääsy kielletty!
Toimintaan osallistumalla vakuutan, että olen lukenut ohjeet ja ymmärrän lukemani.
Näiden ohjeiden tai henkilökunnan ohjeiden laiminlyönti voi johtaa Parkourkeskukselta poistamiseen ilman korvauksia. Salin henkilökunnalla on oikeus poistaa sääntöjä rikkova henkilö Parkourkeskuksen tiloista. Toistuva ohjeiden laiminlyönti voi johtaa porttikieltoon.
Pidätämme oikeudet muutoksiin 2023