Varaamalla synttärit tilaaja hyväksyy seuraavat ehdot ja huolehtii, että jokainen osallistuja on perehtynyt ehtoihin ja sääntöihin:
Ohjelman yleiset ehdot:
Ohjelma alkaa ja päättyy sovittuna aikana.
Ohjelmaan saavutaan ajoissa (15min on riittävä aika vaihtaa varusteet). Ohjelma alkaa ja päättyy sovittuna aikana. Ohjelman päätyttyä tilaajalla on 15 min aikaa huolehtia, että sohvanurkkaus on tyhjä ja päällisin puolin siisti.
Mahdolliset juhlaherkut nautitaan aina ohjelman lopussa (makeat herkut ovat haitaksi keskittymiselle ohjelman aikana). Ohjelman aikana nautimme ainoastaan vettä. Herkuttelun aikana tai jälkeen salin puolelle meno on kielletty.
Ohjelman tilaaja järjestää valvojan tapahtuman ajaksi, joka avustaa tarvittaessa Parkourkeskus -salin ohjaajaa ohjatun toiminnan ajan ja valvoo toimintaan osallistuvia synttäripakettiin kuuluvan vapaanharjoittelun ajan.
Varustus: rennon liikunnalliset vaatteet, sisäkäyttöön tarkoitetut jalkineet. Kaikilla ohjelmaan osallistuvilla tulee olla sisäkengät.
Jokaisen osallistujan on kuunneltava ja noudatettava ohjaajan ohjeita ja neuvoja.
Osallistujan on noudatettava asiaankuuluvaa varovaisuutta ja kaikenlaista riskinottoa tulee välttää. Loukkaantuneena tai sairaana ei tule harjoitella. Ohjelman ulkopuolella tapahtuva harjoittelu tapahtuu erikseen sisäänpääsymaksulla ja vapaaharjoittelun säännöillä.
Jokainen on itse vastuussa omista tavaroistaan, kuten repuista, juomapulloista ja vaatteista yms.
Mikäli osallistuja toistuvasti ja kehotuksista huolimatta jättää noudattamatta edellä lueteltuja sääntöjä tai muuten huolimattomalla tai lajiin sopimattomalla käytöksellä aiheuttaa riskitilanteita, voidaan hänet poistaa opetuksesta ilman korvausta. Ohjaajat huolehtivat osallistujien turvallisuudesta parhaan kykynsä mukaan. Lähtökohtaisesti kaikki osallistujat kuitenkin harjoittelevat omalla vastuullaan. Noudattamalla edellä lueteltuja sääntöjä, pyritään välttämään turhat loukkaantumiset ja takaamaan sujuva ja mukava harjoittelu.
Ohjelmissamme on aina voimassaoleva toiminnan vastuuvakuutus. Henkilökohtaisista vapaa-ajan vakuutuksista osallistuja vastaa itse.
Ohjelman voi perua veloituksetta vuorokautta ennen ohjelman alkua. Vuorokauden sisällä ohjelman alusta tehdystä peruutuksesta veloitamme 40€ varausmaksun.
Parkourkeskus yleiset säännöt:
1. Älä hyppää pää edellä.
2. Älä hyppää, ellet ole ensin tarkistanut alastuloa.
3. Kun kiipeät ylös, kiipeä vähän matkaa alaspäin ennen kuin hyppäät alas.
4. Älä häiritse muiden harjoittelua. Salissa liikkuessa, katso ettet jää kenenkään alle tai hyppää itse kenenkään päälle.
5. Hippa- ja piiloleikit edellisessä kohdassa mainituista syistä kielletty.
TIEDOSTAN, ETTÄ
Osallistun kiipeilyyn, parkouriin ja toiminnalliseen harjoitteluun vapaaehtoisesti. Minua on informoitu toimintaan sisältyvistä riskeistä etukäteen ja tiedostan toimintaan liittyvät riskit. Olen kykenevä harkitsemaan oman osallistumiseni edellytyksen terveyteni ja taitojeni kannalta. Olen tietoinen siitä, että toiminta on sen luonteinen, että siihen sisältyy tapaturman, loukkaantumisen tai pahimmassa tapauksessa kuoleman riski.
Olen ennakkoon saanut tiedon, että asiakkaana vastaan itse matka- ja tapaturmavakuutuksestani. Vapaa-ajanvakuutus ei yleensä korvaa kiipeilyssä tai parkourissa tapahtuvia vahinkoja.
JOTTA KAIKILLA OLISI MUKAVA HARJOITELLA SALISSA NOUDATAN MYÖS NÄITÄ OHJEITA:
Alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena salille ehdottomasti pääsy kielletty!
Toimintaan osallistumalla vakuutan, että olen lukenut ohjeet ja ymmärrän lukemani.
Näiden ohjeiden tai henkilökunnan ohjeiden laiminlyönti voi johtaa Parkourkeskus -salista poistamiseen ilman korvauksia. Salin henkilökunnalla on oikeus poistaa sääntöjä rikkova henkilö Parkourkeskus -salilta. Toistuva ohjeiden laiminlyönti voi johtaa porttikieltoon.
Pidätämme oikeudet muutoksiin 2023.